Tuotetiedot
Kuvaus:
Joensuun kaupunginorkesteri on tuottajana, kun säveltäjä, kapellimestari Hannu Bisterin kamariooppera Rautatie saa kantaesityksensä helmikuussa 2012 Joensuun Carelia-salissa. Teos pohjautuu Juhani Ahon samannimiseen romaaniin, ja sen libreton on kirjoittanut näyttelijä-käsikirjoittaja Kaija Kangas.
Rautatien ohjaa ja visualisoi Jussi Tapola, ja sen kapellimestarina on Joensuun kaupunginorkesterin taiteellinen johtaja Atso Almila. Matin ja Liisan pääosissa nähdään Sauli Tiilikainen ja Johanna Bister, muissa rooleissa esiintyvät mm. Katharina Freihoff, Sanna Heikkinen, Matti Turunen, Timo Turunen ja Juha Eskelinen.
Rautatie vie katsojat 1800-luvun lopulle Savon radan varteen. Syrjäkylän ikääntyneet asukit Matti ja Liisa vaeltavat Lapinlahdelle ihmettelemään raudasta tehtyä tietä ja sen päällä kulkevaa, halkoja syövää kulkupeliä. Päättävätpä he uskaltautua sen kyytiinkin, mutta erään kanssamatkustajan puteli sotkee alkuperäiset suunnitelmat pahanpäiväisesti.
Rautatie on herttainen, musiikillisenkin huumorin kultaama kuvaus hyväuskoisista, yksinkertaisista kansanihmisistä, jotka häkeltyvät oman aikansa uuden teknologian edessä kuten moni meidän aikamme ikäihminen koko ajan uudistuvan tietotekniikan edessä.
Esityspaikka:
Carelia-sali Joensuu Yliopistokatu 4
Esityspäivät:
Ke 8.2. klo 19 kenraaliharjoitus
Pe 10.2. klo 19 ENSI-ILTA, KANTAESITYS
Ti 14.2. klo 19 Ke 15.2. klo 19
To 16.2. klo 19
Liput:
Kenraaliharjoitus 15 euroa
Esitykset 28/25/20 euroa
S-Etukortilla 26/25/20 euroa
Ryhmäliput 25 euroa (min. 15 hlöä)
Varaukset, lisätiedot ja kyselyt:
Lipunmyynti:
Carelicum lipunmyynti
Koskikatu 5
80100 Joensuu
puh. 013 267 5222
ma-pe 9.00–17.00
la-su 10.00–15.00
Ryhmävaraukset:
Karelia Expert Matkailupalvelu Oy
sales@kareliaexpert.fi
puh. 0400 606 946
ma-pe 9.00-17.00